Dutch Futurismo’s Festival of Misfits is a welcome addition to Ektro Records’ series of releases by Hungarian-born artists and musicians Éva Polgár and Sándor Vály. Working with Nea Lindgren and Mikael Jurmu, Polgár and Vály enter the soundscapes of Spanish seashores, streets, flats and ateliers, where their music takes an unpredictable course. The procession of whimsical improvisations, peculiar solutions and impossible circumstances was recorded with a single microphone. Performed on instruments built from scrap materials from streets and dumpsters, Dutch Futurismo brings together Arte Povera and Dada. While impinging the obvious conventions of making music, Dutch Futurismo’s unruly approach also taps into the Cagean tradition of widening the horizons of what is perceived as music in the first place, as each sound on the album lives and breathes according to its own unapologetic logic.
Dutch Futurismo’s Festival of Misfits celebrates the 100th Anniversary of Dada by reciting poems and proclamations of Dadaists Kurt Schwitters, Hugo Ball, Hans Arp and Francis Picabia.
DESIBELI.NET 11.11.2016 Mika Roth
Dutch Futurismo – Festival of Misfits
Dutch Futurismo ei ole vain musiikkia, eikä se ole vain runoutta. Se on kumpaakin ja silti ei kumpaakaan. Neljä taiteilijaa, Nea Lindgren, Éva Polgár, Mikael Jurmu sekä Sándor Vály, ovat yhdessä luoneet ainutlaatuisen mosaiikin. Teoksen joka syntyy suunnitelmallisuuden ja satunnaisuuden yhteisessä leikissä. Ilmentymän jossa dada ja avantgarde, sana ja ääni, kaikki ovat lopulta yhtä.. Dutch Futurismo ei ole vain musiikkia, eikä se ole vain runoutta. Se on kumpaakin ja silti ei kumpaakaan. Neljä taiteilijaa, Nea Lindgren, Éva Polgár, Mikael Jurmu sekä Sándor Vály, ovat yhdessä luoneet ainutlaatuisen mosaiikin. Teoksen joka syntyy suunnitelmallisuuden ja satunnaisuuden yhteisessä leikissä. Ilmentymän jossa dada ja avantgarde, sana ja ääni, kaikki ovat lopulta yhtä..
Kun Dutch Futurismo – Festival of Misfits -levy päätyi käteeni, olin aluksi hämmentynyt, yllättynyt – ja näin jälkikäteen ajateltuna – ehkä jopa hieman pelästynytkin. Mitä tästä osaisin ensinnäkään sanoa? Uskaltaako koko teokseen edes tarttua pidemmäksi aikaa? Miten dadaistiset runot ja teesit sopivat Desibelin linjaan? Lähempi tutustuminen paljasti, että teoksessa oli kyllä riittävästi musiikkia, jotta lehden linjauksia ei tarvinnut taivuttaa, ja mitä teksteihin tulee, niin ovathan lyriikatkin usein runoutta, tai siihen verrattavaa luomista. Ja näin dada istui stereoihini pidemmäksikin aikaa.
Teoksen rakenteen muodostavat siis kaksi elementti: lausutut tekstit, sekä musiikki. Tekstit ovat pitkälti runoja ja pamflettimaisia julistuksia dada-liikkeen taiteilijoilta, kuten Kurt Schwitters, Hugo Ball, Hans Arp ja Francis Picabia. Näistä ainoastaan Schwitters oli allekirjoittaneelle aiemmin tuttu, ja hänkin kiitos Einstürzende Neubautenin erinomaisen Alles Wieder Offen -albumin. Kulttuurista matalaotsaisuutta, vai vahvan musiikkiin keskittymisen mukanaan tuomaa runouden missausta? Haluaisin ajatella, että jälkimmäinen ajatus olisi lähempänä totuutta.
Mutta takaisin teoksen pariin. Sanat olivat siis jo pääosin olemassa kauan ennen projektia, mutta samaa ei voi sanoa musiikista, joka perustuu pitkälti improvisaatioon. Taiteilijat osaavatkin kiertää toinen toistaan ja luoda aaltomaisesti eteneviä äänimaailmoja, joissa ei koskaan voi olla täysin varma seuraavasta askeleesta. Tätä arvaamattomuutta korostaa vielä soitinvalikoima: merkittävä osa instrumenteista kun on kasattu löydetystä metalliromusta. Kolisevaa arsenaalia täydennetään lähinnä pianolla, sekä satunnaisilla muilla soittimilla, mutta kolkko ja ruosteinen ovat ne osuvimmat termit, joilla paineeltaan ja painotuksiltaan vaihtelevaa äänivallia voi kokonaisvaltaisimmin kuvata. Entä vahvistavatko äänet sanoja, ja sanat ääniä? Kyllä, suurimmassa osassa tapauksista ainakin. Erityisesti Picabian mainio alkujulistus Manifeste Cannibale marssii upeasti kohti kuulijaa, ja vapauttavan mielipuolisesti lopussa hajoava Schwittersin Huelsendada kuulostaa juurikin riveiltään. Tässä sanan ja äänen ristiaallokossa huomaan tosin kaipaavani toisinaan myös kuvaa, tai ainakin kulloisenkin lausujan kasvoja, koska niin paljon enemmän voidaan vielä sanoa ilmein, pienin vihjein ja alleviivauksin. Upea teos silti kaikin puolin, dadassa on yhä voimaa.
WORMWOOD CHRONICLES 21.01.2017 By Dr. Abner Mality
Dutch Futurismo “The Festival of Misfits”
Dada lives!
The whacky absurdist art movement of the early 20th century has found a voice almost exactly one hundred years after its heyday! For those who don’t know, Dada was an international movement of avant-garde misfits that came together to protest World War 1 with crazy manifestations like music created by pots and pans, poems that were random words taken from a newspaper and performers wearing cardboard outfits who yelled insults at paying audiences. For about 5 years, this movement burned bright and torched a lot of long held ideas about art and culture.
Dutch Futurismo is about as Dutch as teriyaki. It’s an assemblage of Hungarian musical freaks who have created a sonic homage to Dada in “The Festival of Misfits”. Metalheads and even most prog fans will be utterly confused by the sounds presented here. I found it to be fresh, interesting and amazingly successful at capturing the sassy nonsense of Dada. Most of the tunes are based on incredibly nutty percussion. For example, check out the gradually building madness of “Dutch Futurismo”. It sounds like the band is tapping out patterns on pipe, plastic drums, wooden rails, anything they can grab their hands on. Atonal, jagged piano also pops up frequently…almost random sounding but with a method to the madness. “Vocals” generally consist of a dry female voice reciting the Dadaists’ own manifestos…”Manifeste Cannibale” is pretty much one big insult while “Karawane” is the nonsense syllables of Kurt Schwitters set to jarring piano and percussion. Shouting male vocals finally appear on the last tune “Kaspar Is Dead”, which is the “heaviest” song here…almost metallic in a way.
This shit is off the hook! If you really like your music against the grain and zany as possible, Dutch Futurismo might possibly be for you. This is 21st century Dada!
Flight of Pegasus 24.01.2017
Dutch Futurismo Celebrates 100th anniversary of Dada with new album!
Ektro Records sets December 30th as the international release date for Dutch Futurismo’s Festival of Misfits. Dutch Futurismo’s Festival of Misfits is a welcome addition to Ektro Records’ series of releases by Hungarian-born artists and musicians Eva Polgar and Sandor Valy. Working with Nea Lindgren and Mikael Jurmu, Polgar and Valy enter the soundscapes of Spanish seashores, streets, flats, and ateliers, where their music takes an unpredictable course. The procession of whimsical improvisations, peculiar solutions, and impossible circumstances was recorded with a single microphone. Performed on instruments built from scrap materials from streets and dumpsters, Dutch Futurismo brings together Arte Povera and Dada. While impinging the obvious conventions of making music, Dutch Futurismo’s unruly approach also taps into the Cagean tradition of widening the horizons of what is perceived as music in the first place, as each sound on the album lives and breathes according to its own unapologetic logic.
Dutch Futurismo’s Festival of Misfits celebrates the 100th Anniversary of Dada by reciting poems and proclamations of Dadaists Kurt Schwitters, Hugo Ball, Hans Arp, and Francis Picabia.
Puro Ruido 02.16.2017
Un viaje por el mundo de la Música Dura, en todas sus formas
Año:2016 Sello: Ektro Records País de origen: Hungría
De la tierra de Bela Bartok nos llega éste fantástico dúo de experimentadores del sonido, quienes han creado, para ésta ocasión, un encantador trabajo en homenaje al aniversario número 100 de Dada. O sea, una obra inspirada en el manifiesto y creaciones dadaísta, a cargo de los audaces artistas llamados Éva Polgár y Sándor Vály.
En la tradición de dicha corriente de pensadores y artistas vanguardistas, el dúo húngaro, junto a Nea Lindgren y Mikael Jurmu, nos invitan a un paseo en donde no hay estructuras convencionales, en el cual el proceso creativo está basado en la improvisación, abordando los formatos de las ¿canciones? con arreglos y búsquedas tan peculiares como cautivantes, y capturando buena parte de los sonidos aquí registrados usando solamente un micrófono como testigo de tamaña exhibición de arte.
Al mejor estilo de maestros como John Cage, Dutch Futurismo, quienes están claramente influenciados por el Manifiesto Futurista escrito por Filippo Tommaso Marinetti a fines de 1908 (además de usar “instrumentos” improvisados, objetos de la vida cotidiana, que los posicionan dentro del llamado Arte Povera o Arte Pobre), Polgár y Vály rompen estructuras para crear nuevas formas, manipulando la música que hay en el ambiente, en los objetos, pero que no muchos logran percibir dentro del caudal de sonidos que la gran mayoría jamás consideraría como potables para hacer música.
El disco comienza con tres piezas tan indescifrables como llenas de un magnetismo inmenso. “Dutch Futurismo” (la canción), “Manifeste Cannibale” y “Enemy Alien”, muestran al conjunto en un estado de trance absoluto al instante de parir y darle forma a sus obras, aunque pareciera que nunca las formas son definitivas. Siempre dejan espacio para que la mente llene esos espacios silenciosos, los silencios que dicen tanto o más que los sonidos, para que el oyente juegue con la imaginación y los llene usando la misma.
En cuanto al trabajo vocal, pues consiste en recitados de poemas dadaístas de Hans Arp, Hugo Ball, Kurt Schwitters y Francis Picabia, todos entonados de manera cuasi inexpresiva, pero, nuevamente, manipulando esa supuesta inexpresividad en pos de lograr una atmósfera que desafía la lógica, lo convencional. Dicho todo esto, debo admitir que me encanta éste disco, al punto de que voy a empezar a seguir a estos húngaros de ahora en más, sin perderles pisada alguna.