Sándor Vály: Young Dionysos- Ektro Records 2017
“We are here not for your entertainment. If you are here for entertainment, go home. We are offering you the cathartic experience of pain, the one needed for every creation, for every piece made by humans”. Sándor Vály
“Young Dionysos” deals with spontaneous manifestations of power, madness, breaking boundaries, unpredictability, depth, ecstasy and sexuality.
This recording is part of a larger audiovisual work that combines music, painting, sculpture, dance and actionism.
“Young Dionysos” delivers an experience of cathartic pain, not entertainment. Vály mounts the stage in his daring way dressed in a tailcoat and combat boots, face covered in a fencing mask, facing a piano.
The opening song is not your run-of-the-mill piano plinking. The instrument is played with a sanding machine, drum sticks as well as with an axe, and, at times, manually.
There is no mercy for the listener, which is refreshing in a way.
The mutilated piano plays surprisingly beautifully, yet heartbreakingly, until the end.
Sándor Vály’s latest endeavor focuses on creative destruction. Combination of different art forms and the sheer extent of “Young Dionysos” is reminiscent of Vály’s earlier works.
With “Young Dionysos”, Vály returns to his artistic roots. This series of works is autobiographical.
As a part of series of works, Vály performed a piano destruction act in Mad House concerts in Eskus Performance Center in March 2017. By the end of the forty minute performance, the piano had been shattered to pieces with an axe.
The more the recipient of art is forced to gather his inner junk, the better. In this respect, Sándor Vály gave a healthy impression. The music of the multiartist Sándor Vály was an extreme experimental ritual of piano destruction, beautiful, brutal, honest.
Vály recorded the percussions for songs Drumwork and Bacchanale in different churches during a pilgrimage to northern Spain.
Sándor Vály: Young Dionysos Part IV – Mad House, Helsinki, Finland
KUJERRUKSIA – sunnuntai 6. maaliskuuta 2016
Lavalta: B Funeral ja Young Dionysos (Mad House) Sándor Vály: Young Dionysos Part IV
Young Dionysos lupaa katsojalle kivun katarttisen elämyksen, ei viihdettä. Vály ei tässä kuvia kumartele, lavalla on ainoastaan hän itse frakissaan ja maihinnousukengissään miekkailunaamio kasvoillaan ja edessään piano. Äänien ohjelmoinnista, samplauksesta ja luuppauksesta vastaa niin ikään naamioon pukeutunut Suny Seppä. Pianokonserttina mainostamisesta huolimatta kyseessä ei ole mitään perinteistä kilkuttelua, vaan pianoa soitetaan niin hiomakoneella, rumpukapuloilla kuin kirveellä, vähän tosin käsinkin. Murjottu piano soi loppuun asti yllättävän kauniisti joskin sydäntäsärkevästi. Jokin osa sisälläni myös värähtää aina kun kirves osuu koskettimiin, tai ehkä se on vain äänivallin aiheuttama kokonaisvaltainen tärähdys.Kun kasvot oli peitetty miekkailunaamiolla pysyy tunnelma omituisen persoonattomana ja kylmänä, vaikka paikoin otteet pianon kanssa ovat jopa helliä. Sitten taas otetaan se kirves ja huudetaan tuskaa ja eloa ja oloa. Armoa ei tosiaan katsojalle anneta koko puolituntisen aikana, mutta tavallaan se on virkistävää. Pianosta ei paljon jäänyt jäljelle, me taputimme hämmentyneinä. Esitysilta on arvioitu myös Rondossa Tatu Tammisen toimesta.
RONDO CLASSIC 04-03-2016
Arvio: Repaloitu piano Tekijä Tatu Tamminen
Mitä enemmän taiteen vastaanottaja joutuu jälkikäteen keräilemään sisäisiä rojujaan, sen parempi. Tässä suhteessa kahden varsin töytäisevän esityksen ilta Mad House Helsinki -näyttämöllä teki varsin terveellisen vaikutuksen. Monitaiteilija Sándor Vályn musisointi oli äärikokeellinen pianon tuhoamisen rituaali, kun taas säveltäjä Jovanka Trbojevicin työryhmän esitys B Funeral juhli selvän ilmaisevalla tavalla dadaliikkeen satavuotisuutta.
Sándor Vály: Young Dionysos Part II. with Mikael Jurmu -Helsinki, Finland
RONDO LEHTI 04.2016 / Sini Mononen
Taiteilija Sándor Vályn (s. 1968) uusi teossarja kietoutuu luovan tuhon ympärille. Young Dionysos -sarja muistuttaa Vályn aikaisempaa työskentelyä massiivisuudessaan ja tavassaan yhdistää taiteen eri lajeja. Maaliskuussa Esitystaiteen keskuksen Mad Housen konsertti-illoissa Vály suoritti osana sarjaa pianonhajottamisperformanssin. Noin neljäkymmentä minuuttia pitkän esityksen päätteeksi pystypiano oli lyöty kirveellä säpäleiksi.
Piano symboloin Vályn performanssissa kauneutta ja luovuutta. Kyse ei ole siis väkivallasta, vaikka performanssi onkin täynnä aggressiota ja voimakkaita tunteita. Taustalla voi sen sijaan havaita Friedrich Nietzschen ajatuksen dionyysisestä ja apollonisesta voimasta. Apolloninen on kirkas valo, joka yhdistetään usein varmuuteen ja tietoon. Dionyysinen on pimeyttä, intuitiivisuutta, seksuaalisuutta ja luovaa tuhoa. Nietzschen mukaan musiikki on dionyysinen, alitajunnan ja sanattoman ilmaisun taide. Hyvässä elämässä sekä apolloninen että dionyysinen ovat tasapainossa. Teossarjallaan Vály kutsuu unohdettua dionyysisyyttä takaisin kulttuuriimme.
Sándor Vály: Young Dionysos Part I – Helsinki, Finland
Fiktiivistä etnografiaa.
Unkarista Suomeen vuonna 1990 muuttanut Vály on liikkunut koko uransa ajan eri taiteenlajien rajapinnoilla. Kritiikin Kannuksilla vuonna 2000 palkitussa läpimurtoteoksessaan, Talazűek Ob Uzuk – City of Immortality, Vály työskenteli kirjallisuuden, kuvataiteen, fiktion ja tieteen parissa. Vály keksi Talazűek Ob Uzuk -kokonaisuutta varten itselleen alter egon, 1900-luvun alussa eläneen etnografin, joka työskenteli Tarihstanin tiedeakatemiassa. Vasta nyt Vály on valmis paljastamaan, että Tarihstanin tiedeakatemiaa ei todellisuudessa ole olemassa.
“Tarihstanin akatemia lukee edelleen ansioluettelossani. Kukaan ei ole koskaan kyseenalaistanut sen olemassaoloa.”
Sándor Vály: Young Dionysos Part III – Mad House, Helsinki, Finland
Talazűek Ob Uzuk -teoksessa sivuttiin myös musiikkitieteitä. Vályn käsikirjoittama musiikkitieteilijöiden ryhmä rekonstruoi teoksessa 700- ja 800-lukujen musiikkia. Vuosien aikana Vály päätyi kirjoittamaan keksitylle kansalle sen historiaa: kolmessa kirjassa käsiteltiin kansalliseeposta, musiikkiperinteitä, kosmologiaa, rituaalia ja myyttiä.
“Tajusin että projekti voisi jatku loputtomiin. Olisin voinut kirjoittaa vielä gastronomiasta ja lasten kulttuurista, kaikesta elämään liittyvästä. Kun sain Kritiikin Kannus -palkinnon, olin jo väsynyt projektiin. Tuhosin monien vuosien työn ja tekemäni teokset.”
Tuhoamisprosessi oli puhdistava. Sen myötä Vály pohti uudelleen kuvataidetta, sen asemaa ja merkitystä.
“Ymmärsin, että valtaosa aikamme teoksista on sellaisia, että ne voidaan tuhota, eikä ihmiskunta menetä mitään. Aikamme taide perustuu negatiiviseen kolmioon: ylituottamiseen, toistamiseen ja varastamiseen. En halua olla osa sitä.”
Sándor Vály: Young Dionysos Part III – Mad House, Helsinki, Finland
Die Toteninsel – rekonstroitu ooppera
Die Toteninsel on 1920-luvulla kadonnut unkarilaisen säveltäjän Jenő Zádorin ooppera, jonka Vály rekonstruoi yhdessä pianisti Evá Polgárin kanssa. Zádor imigroitui toisen maailmansodan aikaan Yhdysvaltoihin, jossa hänet tunnettiin nimellä Eugene Zádor. Elokuvasäveltäjänä Hollywoodissa uran tehneet Zádorin Die Toteninsel kantaesitettiin vuonna 1928 Unkarin valtionoopperassa. Tämän jälkeen se katosi. Vály löysi oopperan libreton budapestiläisestä antikvariaatista ja päätti herättää sen uudelleen eloon.
Sándor Vály: Young Dionysos Part I -with Mikael Jurmu. Helsinki, Finland
Zádor sävelsi ajalleen tyypillistä kansallisromanttista maalailevaa sävelkieltä. On siis syytä olettaa, että Vályn ja Polgárin rekonstruktio oopperasta on musiikilliselta asultaan varsin alkuperäistä oopperaa erilainen. Vályn ja Polgárin versio muistuttaa paikoin minimalismista, välillä musiikki repeää dadaistiseen kaaokseen. Ooppera toteutettiin noin tunnin mittaisena elokuvana sekä videoinstallaationa. Mukana projektissa oli saksankielistä librettoa ymmärtämättömiä amatöörilaulajia, jotka improvisoivat Vályn ja Polgárin musiikin tahtiin.
Viime kesänä Mäntän kuvataideviikoilla Die Toteninselistä nähtiin videoinstallaatio, joka on oikeastaan teoksen lied-karaokeversio.
“Lied on kummallinen taidemuoto: mies, piano ja suuret tunteet. Karaoke on aivan yhtä kummallinen. Mietin, että karaokessa pitäisi olla mahdollisuus laulaa liediä: tilata kalja ja kajauttaa Schubertia!”
Sándor Vály: Young Dionysos Part II – Helsinki, Finland
Soivat maalaukset
Kuvataide ja musiikki ovat kohdanneet monet kerrat taiteen historiassa. Sibelius oli kuuluisa synesteetikko, venäläinen avantgardisti Wassily Kandinsky kertoi maalaavansa musiikkia. Vály on toteuttanut oman maalausta ja musiikkia tutkivan projektinsa hollantilaisten renessanssimaalari Pieter Bruegelin (1525–1569) sekä modernisti Piet Mondrianin (1872–1944) teosten parissa.
Bruegelin Kinderspiele-maalaus (1570) vilisee leikkiviä lapsia. Vály sijoitti maalauksen rytmisesti tiheisiin pisteisiin merkit, poisti kuvan taustalta, lisäsi nuottiviivaston ja loi näin sävellyksen notaation. Lopputulos on leikkisä: melodia tihentyy paikoin 16-osanuottien ryppäiksi ja pyrähtelee maisemaan. Toisinaan tummat dissonoivat soinnut halkovat leikkikenttää ja purkautuvat nopeasti uusiksi juoksenteleviksi aihelmiksi ja hyppelehtiviksi eleiksi.
Mondrianin abstraktin taiteen muuttaminen sävellykseksi oli erilainen prosessi. Tällä kertaa Vály loi maalauksen eri värisävyille kvinttiympyrää muistuttavan sävel-väri-kartan. Composition with Grid 8: Checkerboard Composition with Dark Colours –maalaus (1919) muistuttaa soidessaan amerikkalaista minimalismia.
Abstraktin maalauksen muuttuminen minimalistiseksi musiikiksi ja lapsia kuvaavan teoksen leikkisä sointi ei ollut kuitenkaan tarkoitushakuista.
“Teosten säveltäminen oli täysin matemaattinen prosessi. Ei ole kyse siitä, että ajattelen maalausten kuulostavan tietynlaisilta. Mondrianin maalaus muotoutui erilaiseksi sävellykseksi kuin Bruegelin koska maalaus on erilainen.”
Camino Norte, Monestario de Santa Maria de Sabrado, Miraz, Spain 24.06.2016
Luova tuho
Vály palaa käsillä olevan Young Dionysos -sarjan kanssa taiteellisille juurilleen. Sarjan tausta on omaelämänkerrallinen. Vály näki 16-vuotiaana Kreikassa Dionysos-riitin. Kokemus jätti lähtemättömän vaikutuksen. ” Nuori Dionysos ei ole vielä laskelmoiva ja yhteiskunnan lannistama. Päinvastoin: hän on uutta rakentava.”
Camino Norte, Zarautz, 26.05.2016
1960-luvulla hajottamisperformansseja tehnyt Fluxus-ryhmä halusi hyökätä porvariston kimppuun. Válylle piano ei kuitenkaan edusta porvaristoa. Vály huomauttaa, että Suomessa ei edes ole porvaristoa, jota vastustaa. Porvariston tehtävä on sinällään Vályn mukaan hyvä: se ylläpitää kulttuuria, harrastaa kirjallisuutta, käy konserteissa ja ostaa taidetta. Aikamme porvaristo on kuitenkin kadonnut tai ainakin unohtanut tehtävänsä.
Camino Francese, Pamplona, 11.04.2017
Kuluvana keväänä Young Dionysos –teossarjan seuraava osa on koettavissa Tampere Biennaalissa. Sarja etenee vähitellen uutta luovaan vaiheeseen.
“Pianon hajottaminen ei ole pelkkää tuhoamista. Hajottamisessa syntyy myös uutta. Luovutan hajottamisprosessissa syntyneen musiikin tanssija Salla-Maria Santokselle, joka tekee siihen tanssiteoksen.”
Myöhemmin projektiin tulee mukaan myös maalaustaide. Tästä Vály ei kuitenkaan vielä paljasta enempää. Hän väläyttää kuitenkin, että tulevaisuudessa voidaan kokea uusi tuhon performanssi, tällä kertaa selloon ja jousikvartettiin tai -kvintettiin keskittyvä.
NOKKONEN 27. 04.2016 Raisa Jäntti
Jokainen teko on musiikkia (Näyttely: Sándor Vály)
Sándor Vály: Young Dionysos, 2015: maalauksia, filmejä, pianoja ja valokuvia Young Dionysos -sarjoista. Grafiikanpaja Himmelblau (Finlaysoninkuja 9, Tampere) 13.–30.4.2016.
Mystinen, ei silti vieraannuttava. Ei tahallisen vaikea vaan teoksen ehdoilla etenevä. Kaunis, brutaali, rehellinen. Tällaisia adjektiiveja pulpahteli mieleeni, kun kävelin Sándor Vályn näyttelyssä grafiikanpaja Himmelblaussa.
Teoksissa pianoa lähestytään kuin vastustajaa kamppailulajissa: kunnioittaen, mutta armottomasti. Lopulta piano tosin hakataan pirstaleiksi.
Tanssija tanssii rikkomisen teosta syntyvän musiikin tahdissa. Hänen liikkeissään ei vaikuta olevan mitään opeteltua, vaikka ne toki ovat pitkällisen hiomisen tulos, koko tanssijan ruumis on.
Valokuvissa projektin etenemistä voi seurata pysähtyneinä hetkinä. Videolla vääjäämättömyys korostuu: se, mikä hajoaa, ei enää voi tulla ehjäksi, ja se osa tanssijan sielua, joka videolle tallentuu, ei enää koskaan voi tulla ei-nähdyksi.
Camino Francese, Terradilos de los Templarios, 02.06.2015
METALEYES – Massimo Argo – 15 agosto 2017
Sándor Vály – Young Dionysos. Suono come logos creatore, immanente e fuoriuscito da una volontà di potenza di un musicista davvero capace e totale in grado di fare, se vogliamo ridurlo a qualche genere, un ambient drone molto potente e magniloquente, un magma che entra sottoterra e poi fuoriesce da qualche altra parte, ancora più potente e devastatore.
Come giustamente afferma lo stesso multi strumentista, Young Dionysus non è un disco concepito per intrattenere, chi cerca divertimento può recarsi altrove.
Camino Francese, Terradilos de los Templarios, 02.06.2015
Vály è uno sciamano che porta la sua musica nel cosmo attraverso l’atto di suonare tutto ciò che incontra con piglio metal e punk. Urgenza, sangue, ansia e paura, ma anche un immenso immaginario che come in un rito orfico sprigiona la sua forza primordiale per far espandere il suono nell’etere. Con questa musica si torna all’origine catartica della musica, quale musa ispiratrice per l’uomo, essendo in grado di agire sulla totalità psichica dell’essere umano. Suono come logos creatore, immanente e fuoriuscito da una volontà di potenza di un musicista davvero capace e totale in grado di fare, se vogliamo ridurlo a qualche genere, un ambient drone molto potente e magniloquente, un magma che entra sottoterra e poi fuoriesce da qualche altra parte, ancora più potente e devastatore. Dentro Young Dionysus possiamo trovare una scrittura musicale di altissimo livello, senza confini e senza limiti, e uno dei pregi maggiori di Vály è di riuscire a tessere un discorso coerente nonostante l’immensità della materia, e il pericolo di debordare grazie al suo talento.
Camino Norte, Ingeriera Valorizaciones Metalicas SL, Gijon, Spain 14.06.2016
Accade invece che il disco sia molto coerente con il suo enunciato, e si dipani davanti agli occhi, ma soprattutto dentro al cervello di chi è disposto ad accogliere un cosmos più che un’opera musicale. Stupisce anche la grande accessibilità del linguaggio musicale di Vály, che come un medium riesce a farsi tra sé stesso e il suo sterminato universo musicale, scrivendo un disco davvero bello ed originale. Si viene rapiti dalla bravura e dall’attitudine metal del musicista, e capita che a volte durante i concerti spacchi il pianoforte a colpi di ascia, nella stessa maniera nella quale rompe le convenzioni musicali.
